Takaisin blogin etusivulle

Kausityöntekijä töissä: koeajossa X

On torstai, 12. toukokuuta 2016, Särkänniemen kevätpressipäivä. Tänään Särkänniemen uutuuksista kerrotaan lehdistötilaisuudessa, ja sen jälkeen uutuuksiin päästään myös itse tutustumaan. Kuten viimeksikin kun Särkänniemeen saapui uusi laite, esihenkilöni Tiia on kysynyt, voisinko työtehtävieni lomassa koeajaa tänään Särkänniemen uutuuslaitteen. Yleensä hyppään minkä tahansa laitteen kyytiin sen kummemmin miettimättä, mutta nyt piti pysähtyä hetkeksi harkitsemaan: X on jotain aivan muuta kuin mitä Särkänniemessä on ennen koettu. Vapaasti pyörivä lautta, joka nousee varren varassa 30 metrin korkeuteen ja kiihtyy 4,7 G:n voimalla 80 kilometrin tuntinopeuteen... Korkeimmat Särkänniemen pyörityslaitteet ovat tähän mennessä nousseet viiteentoista metriin. Syke kiihtyy ajatuksestakin, mutta tälläkin kertaa lupasin uskaltautua kyytiin.

Päivä on hengästyttävän kaunis. Niin on myös X ja sen sijoituspaikka, uusi Highway, jonka varrella ovat X:n lisäksi muutkin hilpeät flätit Take Off, Troika ja High Voltage. Highway-alueella oleva myymälä on nykyään huikaisevan värikäs Park Shop, hampurilaisravintola taas kantaa nimeä X-BRGR. Highwayta reunustavat hauskat liikennemerkit. Keskellä aluetta on liikenneympyrä, jonka keskellä tanssahtelee kolme värikästä tuuliukkoa. Alueen korkeinta kruunua kantaa sinisen-, mustan- ja oranssinkirjava X, joka on paikoillaan ala-asennossakin kunnioitusta herättävän korkea ilmestys.

Särkänniemi, X-avajaiset, X, S-testaaja, testiajo, kevät, lehdistötilaisuus, Elämysranneke, Laiteranneke

X:stä varoittava liikennemerkkikin sen kertoo: X:ää ei pidättele mikään!

Särkänniemi, X-avajaiset, X, S-testaaja, testiajo, kevät, lehdistötilaisuus, Elämysranneke, Laiteranneke

Hilpeät tuuliukot tanssahtelevat Highwayn liikenneympyrässä.

Särkänniemi, X-avajaiset, X, S-testaaja, testiajo, kevät, lehdistötilaisuus, Elämysranneke, Laiteranneke

Markkinoinnin testiposse, graafikko Janita (vas.) ja sisällöntuottaja Marianna.

Kanssani laitetta testaamaan on lupautunut työtoverini Janita, joka työskentelee Särkänniemessä graafisena suunnittelijana (ja jota sivumennen sanoen saamme kiittää esimerkiksi noista tuuliukoista sekä X-alueen liikennemerkeistä ja melkein kaikesta muustakin, mikä Särkänniemessä näyttää siistiltä). Muut tiimistämme keskittyvät katsomaan meitä laitealueen takaa. Emme tokikaan ole ainoat asiakkaat, sillä Särkänniemen henkilökunnasta löytyy paljon muitakin tyhmänrohkeita, ja myös tiedostustilaisuuteen saapuneita toimittajia uskaltautuu kyytiin.

Ennen kaarien laskemista on hauskaa, sen jälkeen alkaa jännittää. Olen varautunut testiajoon (ja sen kuvaamiseen) paremmin kuin viime kerralla: hukset on letitetty pään taakse ponnarille, jotta ne eivät pilaa näkymää (ja valokuvia). En ole hirveästi kauhistellut laitteeseen menoa etukäteen, koska mitäpä sitä kuolemanpelkoa lietsomaan. Tässä vain istuksin, tralalaa.

Ennen kuin laite käynnistyy, istumme Janitan kanssa hetken käsi kädessä. Kun lautta nytkähtää liikkeelle, tartumme molemmat kuin hengen hädässä kaarien kahvoihin. Tästä on nyt romantiikka kaukana. Tässä on kyse hengissä selviämisestä!

kuva1

Ennen ajoa tunnelma hieman rauhoittuu. Jännittääkö? Ainakin hihityttää.

Särkänniemi, X-avajaiset, X, S-testaaja, testiajo, kevät, lehdistötilaisuus, Elämysranneke, Laiteranneke

X aloittaa keinumalla rauhallisesti vauhtia puolelta toiselle.

Lautta liikkuu niin pehmeästi, että vauhdinottovaihe tuo mieleen Tyrskyn. Vauhdin kiihtyessä ja matkan pidetessä mieleen tulee hetkellisesti Half Pipe, mutta pian on pakko todeta, että X on ihan omaa luokkaansa. Lautan noustessa joka heilautuksella yhä korkeammalle vauhti kiihtyy, ja pian huomaan, että hengittäminen on ajoitettava ylösmenovaiheeseen, sillä alastulossa ilmanvastus on niin kova, että henki salpautuu. Kyyti on kuitenkin edelleen nautinnollisen pehmeää. Ympäri mennessään X kulkee ääriasentonsa ohi niin rauhallisesti, että maisemia ehtii tosissaan ihailla. Kas, onpa taivas suuri. Mitähän se tekee minun jalkojeni alla? Näsijärvi on kaunis ja sininen. Miksi kummassa Näsinneula kasvaa ylhäältä päin? Highway on ihana ja värikäs, mutta onpas se pieni, kun katsoo kolmenkymmenen metrin korkeudesta. Ihmiset näyttävät muurahaisilta.

Janitan kanssa pidämme äänihuulet vetreinä ja pysymme siten hyvin tietoisina siitä, että toiselta meistä ei ole esimerkiksi mennyt taju. Huudamme, nauramme, potkimme ilmaa. Meno on kuin pilven päällä paitsi että pilven päällä varmaan harvakseltaan lennetään ympäri ympäri 30 metrin kehää ja käännytään aina korkeimmassa kohdassa pää alaspäin. Kun vauhti vihdoin hidastuu, olemme Janitan kanssa vain liekeissä. Tämähän on parasta ikinä!

Särkänniemi, X-avajaiset, X, S-testaaja, testiajo, kevät, lehdistötilaisuus, Elämysranneke, Laiteranneke

Pian päädytään ääriasentoon takatassut taivasta kohti.

Särkänniemi, X-avajaiset, X, S-testaaja, testiajo, kevät, lehdistötilaisuus, Elämysranneke, Laiteranneke

Taivas, järvi, Highway! Miten päin on oikein päin?

Särkänniemi, X-avajaiset, X, S-testaaja, testiajo, kevät, lehdistötilaisuus, Elämysranneke, Laiteranneke

Jarrutusvaiheessa käsitteet "ylhäällä" ja "alhaalla" ehtii taas hahmottaa.

Särkänniemi, X-avajaiset, X, S-testaaja, testiajo, kevät, lehdistötilaisuus, Elämysranneke, Laiteranneke

Pelkonsa voittaneet ja riemukkaat testiajajat onnistuneen suorituksen jälkeen.

Vai onko sittenkään? Laitteesta pois kävellessä jalat tutisevat, eikä kyytiin tee vähääkään mieli mennä enää uudelleen. Lettipäiden hiukset pysyivät tuiverruksessa siististi, mutta sisäelimet vaikuttavat olevan hieman huiskin haiskin. Onneksi jälkiruoaksi saa Trombi-kioskista sinistä mustikkahattaraa, joka värjää kielen ja palauttaa uskon elämän perusasioihin, kuten sokeriin. Jäimme henkiin. Olemme sankareita! Oli hirmuisen hauskaa! En tiedä, haluanko mennä kyytiin enää ikinä uudelleen, mutta tiedän, että muistan tämän ajon ikuisesti.

Kun pari tuntia kuluu, tiedän, että haluan mennä laitteeseen vielä uudelleen. En ehkä vielä avajaispäivänä lauantaina, ajatuskin toisesta ajosta saman viikon sisään heikottaa, mutta varmasti kesän aikana. Nähdään siis X:n laitejonossa, te muut hurjapäät!

Särkänniemi, X-avajaiset, X, S-testaaja, testiajo, kevät, lehdistötilaisuus, Elämysranneke, Laiteranneke

Myös uudistuneesta X-BRGR-ravintolasta ilmoitetaan teemaan sopivalla liikennemerkillä.

Särkänniemi, X-avajaiset, X, S-testaaja, testiajo, kevät, lehdistötilaisuus, Elämysranneke, Laiteranneke

Trombi-kioskista saa myös Highwayn tunnelmaan sopivasti sinistä mustikkahattaraa.

Särkänniemi, X-avajaiset, X, S-testaaja, testiajo, kevät, lehdistötilaisuus, Elämysranneke, Laiteranneke

Highwaylle pääsee niin Pelitorin ohi Trombia kohti suunnistamalla kuin Angry Birds Landin takaa.

Videota X:n ensimmäisistä ajoista löytyy Särkänniemen nettisivujen uudelta Videot-sivulta. Siitä voit arvioida, uskaltaudutko kyytiin! Uskaltauduit tai et, X:ää kannattaa tulla ihastelemaan paikan päälle – se nimittäin viihdyttää suuresti myös katsojiaan. X:n kyytiin pääset Huvilipulla, Elämysrannekkeella tai Laiterannekkeella. Minimipituusraja on 140 cm.

Kirjoittaja on Särkänniemen markkinoinnin kausityöntekijä, sisällöntuottaja Marianna.

norm. 119,00 €

Special Price 109,00 €

Verkkokaupassa vain postitse toimitettava tuote (toimitusaika noin 7 arkipäivää)
Lisää ostoskoriin
Koko kesän huvit edullisesti Kesäkausarilla!

Kesäkausari on henkilökohtainen kuvallinen kortti, jolla pääsee huvittelemaan sallituissa huvilaitteissa ja elämyskohteissa (Akvaariossa, Planetaariossa, Näsinneulassa ja Koiramäessä) kesäkauden 2017 (29.4.-9.9.2017) aikana.

Nyt Kesäkausari verkkokaupasta ennakkohintaan 109 € (norm. 129 €)! Särkänniemestä Näsinneulan aulainfosta ostettuna hinta 119 €.

norm. 119,00 €

Special Price 109,00 €

Verkkokaupassa vain postitse toimitettava tuote (toimitusaika noin 7 arkipäivää)
Lisää ostoskoriin

Aukioloajat

Kesäkausari ennakkohintaan 109 € (norm. 129 €) 30.4.2017 saakka!

Kesäkausari on voimassa kesäkauden 2017 (30.4. – 9.9.2017), jolloin kortin haltija pääsee sitä näyttämällä Särkänniemen huvilaitteisiin ja kohteisiin. Kesäkausari tulee olla mukana aina huvittelemaan saapuessasi, sillä ilman korttia ei laitteisiin ja kohteisiin pääse! Kesäkausari on henkilökohtainen. Kortin väärinkäytöstä seuraa sen menettäminen.

Kesäkauden ulkopuolella Kesäkausarilla Särkänniemen kohteiden liput -50% (etu on henkilökohtainen, voimassa 1.1.–31.12.2017). Lue lisää Kesäkausarilla saatavista eduista täältä.

Kesäkausari ei ole voimassa Sara Hildénin taidemuseossa eikä SuperParkissa.